torstai 23. helmikuuta 2017

2015. Kolotuksia ja jäykkyyttä. Reumaan tutustuminen alkaa..

Aamuisin olivat nilkat ja päkiät ruvenneet vaivaamaan. Päkiä tuntui kävellessä turvonneelta ja aralta ja nilkkoja vihloi ja kolotti.
Silmästä löytyi iriitti joka kuulema voi ennakoida reumaan sairastumista.
Lonkkakin vaivasi ja kävely oli istumisen jälkeen kuin vanhuksella. 
Portaita laskeutuminen tuntui vaikealta ja hitaalta kun nilkat kipuilivat.
Ihmettelin, että tämmöistäkö tämä nyt on kun viisikymppinen häämöttää. Ihmeen vähän ihmiset valittavat kun jäykistyy ja kolottaa joka puolelta..
Jo vuosia aikaisemmin oli molemmat ranteet alkaneet kipuilemaan ja varsinkin painavien esineiden kannattelu tuntui ikävältä. Välillä töissä käytin rannetukia, vaihdellen sen mukaan kumpi ranne oli kipeänä. Ajattelin, että ranteet ovat vain rasittuneet liikaa. 
Sairaslomallakin ehdin olla muutaman päivän pariin otteeseen, kun ranteet kipeytyivät niin, ettei oikein mitään voinut tehdä. Teepannukin painoi liikaa yhdellä kädellä pideltäväksi.
Myös polvilleen laskeutuminen oli alkanut tuntumaan kipeältä, ja sieltä ylösnouseminen ilman tukea vaivalloiselta.
Sitten kipeytyi oikea olkapää jostain ihan mitättömästä liikkeestä. En voinut liikuttaa olkapäätä sivulle enkä ylös. Tästäkin tuli toistuva vaiva joka siirtyi välillä toiseen olkapäähän ja pahimmillaan oli molemmat olkapäät kipeänä. Yöllä oli vaikea nukkua ja aamulla riiputin kättä joko löysänä alaspäin tai sidoin huiviin kiinni. Särkylääkettäkin otin, vaikka huonosti auttoi vaivaan.
Muistan joskus heränneeni vasemman käden sormet turvoksissa ja ajatelleeni, onkohan sydämessä jotain vikaa.
Joku aamu sitten heräsin ja huomasin sormien turvonneen niin, että niitä ei voinut saada nyrkkiin. Silloin vasta tajusin ajatella reumaa.
Asiasta googleteltuani, aloin hahmottamaan oireiden yhteenkuuluvuutta ja ymmärsin, ettei kysymys ollutkaan normaalista vanhenemisesta ja jäykistymisestä, vaan kenties reumasta, ehkä nivelreumasta tarkemmin sanottuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelin taas vähän kertoilla kuulumisia kun en ole aikoihin kirjoittanut. Tilanne on suht koht ennallaan. Kun en syö kiellettyjä ruokia,...