maanantai 3. huhtikuuta 2017

3. huhtikuuta 2017 kokeiluja

Kun saavutin oireettomuuden, oli heti näköjään suuri tarve päästä laventamaan ruokavaliota. Juuston kaipuu kaivelee..näen unta tomaattikastikkeesta ja sulaneesta juustosta..

Ensin kokeilin juustoa (liian pian, vaan malttamaton kun olen). Valitsin parmesaania joka oli laktoositon ja on pastöroimattomaan maitoon tehty. Ehkä vuohenjuustoon tehty juusto olisi ollut turvallisempi vaihtoehto.
Oireita tuli noin päivän päästä. ei pahoja. Pikkurilliä pakotti ja turvotti vähän aamulla.
Mutta todisti sen, että tulehdus jyllää edelleen. No, en ollut sitä epäillytkään, että olisi näin pian hävinnyt.

Seuraus tästä on nyt ollut se, että ajoittain olen langennut juustoon (parmesan, pecorino, vuohenjuusto yms). Hyvin pieniä määriä kylläkin. Yritän pysyä kaidalla tiellä kuitenkin enimmäkseen ja välttää vielä kokeiluja.

Viikonloppuna tein juhliin sitruunaisen raakakakun manteleista, pähkinöistä, avokadoista ja yksi päärynäkin kuului reseptiin. Sokerina noin dl kookossokeria. Pakkohan sitä oli maistaa kun oli elämäni ensimmäinen itse tehty raakakakku. Vaan sepä vei itsehillinnän mukanaan. Oli niin hyvää!
Kun vieraat olivat lähteneet, oli pakko vielä ottaa palanen...ja sitten olisi jo ollut ihan älytöntä niuhottamista jättää viimeistä viipaletta lautaselle. Eli sinne meni.
Söin vielä juhlissa maapähkinätahnalla ja suklaakuorrutuksella (maidoton suklaa) varustettuja taateleita. Ja juustolla kuorrutettua piirakkaa (muuten sallittu kun oli mantelipohja ja kookoskermaa).

Ja tietenkin piti kaiken tämän lankeamisen päälle vielä nauttia lasillinen punaviiniä jotta syntilista olisi mahdollisimman kattava. En ole kyllä varma, aiheuttaako punaviini oireita, mutta tästä lankeamisketjusta sitä olisi enää vaikea selvittää.

Sitten kävin vähän pelonsekaisin tuntein odottamaan rangaistusta...odotin, että viimeistään yöllä rupeaa sormet turpoamaan ja ties miten paljon tulee takapakkia paranemiseen.
Aamulla tunsin kyllä saman pienen vihlonnan ranteessa, pikkurilli turposi ja päkiätkin tuntuivat aavistuksen kipeiltä heti noustua. Vaan päkiäkipu hävisi heti kun lähdin liikkeelle.

Tein katumussmoothien oikein tuhdilla inkivääri- ja kurkuma-annoksella ja iltapäivällä oli pikkurillikin jo rauhoittunut enimmäkseen.

Eli näin oireet soutaa ja huopaa. Jos pysyn tiukasti kurissa ruokavalion suhteen, pysyvät oireet poissa.

http://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/loytyyhan-tama-mauste-jo-hyllystasi-kurkumalla-uskomattomat-terveysvaikutukset/4257592




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelin taas vähän kertoilla kuulumisia kun en ole aikoihin kirjoittanut. Tilanne on suht koht ennallaan. Kun en syö kiellettyjä ruokia,...