keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
Ajattelin taas vähän kertoilla kuulumisia kun en ole aikoihin kirjoittanut.
Tilanne on suht koht ennallaan. Kun en syö kiellettyjä ruokia, olen oireeton.
Ennen pääsiäistä päästin itseni aika monta kertaa repsahtamaan juuston syöntiin. Myös naudan- ja sianlihaa tuli syötyä. Sitten havahduinkin siihen, että turvonneen pikkurillin lisäksi oli kipeäksi tullut koko oikea ranne ja päkiät aamuisin. Päätin pääsiäislomalla, että lopetan pelleilyn ja palaan takaisin tiukkaan ruokavalioon.
Oireet loppuivatkin sen jälkeen noin vuorokaudessa. Ainut lipsuminen oli pääsiäisenä mignomunat. Mutta ne ovatkin maidottomia, joten ainut ongelma niissä on siis sokeri. mutustelin ensin yhden ja kun ei oireita kuulunut, söin vielä kolme lisää yhteensä koko pääsiäisenä. Ehkä vähän pikkurilli muistutteli, mutta selvästikin sokerin sietoni on parempi kuin ruokavalion alussa.
Yleensä ottaenkin tuntuu, että kokoajan siedän paremmin hairahduksia (juusto, sian- ja naudanliha, tomaattikastike). Kun oireet ovat poissa, ainut mikä muistuttaa reumasta on tiukka ruokavalio.
Nyt keskitynkin siihen, että saan pidettyä itseni kurissa, jotta reuma painuisi remissioon ja en liian piuan lähtisi liikoja kokeilemaan. Vaan kun olo on niin hyvä käy kiusauksetkin välillä ylivoimaisiksi. Toisaalta on hairahdukset aika opettavaisiakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ajattelin taas vähän kertoilla kuulumisia kun en ole aikoihin kirjoittanut. Tilanne on suht koht ennallaan. Kun en syö kiellettyjä ruokia,...
-
Ajattelin taas vähän kertoilla kuulumisia kun en ole aikoihin kirjoittanut. Tilanne on suht koht ennallaan. Kun en syö kiellettyjä ruokia,...
-
Vuodenvaihteessa 2016-2017 olin siis jo viljattomalla ja täysin maidottomalla ruokavaliolla. Oikea ranne oli tullut kipeäksi ja jo...
-
Listaan nyt ensin asiat joita en syö: viljat, maitotuotteet, sokeri, tärkkelys (ainakin peruna ja bataatti ja yleensäkin juurekset), hiiv...
Onneksi olkoon sinnikkäästä työstä! Se ettet tarvitse lääkkeitä on osoitus, että ruokavaliosi toimii.
VastaaPoistaKiitos! Siltä nyt vaikuttaa ja on ihanaa jos ei tarvitse syödä vahvoja lääkkeitä.
PoistaMignoneissa on kaakaota, joka on papu, ja voi aiheuttaa voimakkaitakin oireita
VastaaPoistaTätä kaakaon vaikutusta oonkin miettinyt, hyvä pointti, kiitos!
VastaaPoistaTuo onkin hyvä, jos reumaa saa tuolla helpotettua. Minulla on epäilys reumasta, ja olenkin nyt menossa reumatologille tutkittavaksi. Kiitos tämän blogin perustamisesta, todella mielenkiintoista. http://www.laakarikeskusfenix.fi/terveyspalvelut/
VastaaPoista